Mikä on asunnon normaalia kulumista?

Vuokra-asunnon normaali kuluminen on käsite, joka usein aiheuttaa sekaannusta vuokranantajien ja vuokralaisten välillä. Kulumisen määrä on osa normaalia asumista, mutta sen tunnistaminen ja ymmärtäminen voi olla haastavaa. Tarkastellaanpa tätä aihetta hieman tarkemmin.

Mitä tavanomainen kuluminen tarkoittaa? 

Tavanomainen kuluminen viittaa asunnon normaaliin ja välttämättömään kulumiseen, joka tapahtuu asumisen seurauksena. Tämä tarkoittaa, että tietty määrä kulumista on odotettavissa ja hyväksyttävissä, kun asuntoa käytetään normaalisti. Jokapäiväiseen elämään liittyvät toiminnot, kuten liikkuminen huoneistossa, ruoanlaitto, siivous ja muu asumiseen liittyvä toiminta, aiheuttavat ajan myötä kulumista.

Mitä ei ole tavanomainen kuluminen 

Tavanomaista kulumista ei voida pitää sellaisena kulumisena, joka on tapahtunut huolimattomuudesta tai välinpitämättömyydestä. Huolimattomuudesta syntynyttä kulumista voi olla esimerkiksi hiekan tuominen eteiseen, jos vuokralainen ei ole siivonnut hiekkaa tarpeeksi usein tai ei ole pitänyt eteisessä mattoa, minkä seurauksena eteisen lattia on kulunut enemmän kuin muualla. Kolhimisjäljet tai vahingossa tavaroiden pudottaminen, huonekalujen siirto lattiaa pitkin tai sängyn pitäminen seinässä kiinni, jolloin seinämaali häviää, eivät ole normaalia kulumista.

Asunnon siistinä pitämisen laiminlyönnistä johtuva kuluminen tai pysyvä likaantuminen ei ole myöskään tavanomaista kulumista. Usein tällaista kulumista aiheuttaa esimerkiksi hellan tai uunin pinttynyt lika, jota ei ole puhdistettu tarpeeksi säännöllisesti. Kylpyhuoneessa pintojen vähäisestä puhdistamisesta johtuva värien kellastuminen tai pinttynyt lika ei ole myöskään tavanomaista kulumista.

Vuokralaisen vastuu normaalista kulumisesta 

Vuokralaisen ei yleisesti ottaen tarvitse vastata asuinhuoneiston tavanomaisesta kulumisesta, ellei vuokrasopimuksessa ole toisin sovittu. Tämä tarkoittaa, että jos asunnossa havaitaan normaalia kulumista, vuokralaisen ei tarvitse maksaa siitä.

Asunnon eri osien kuluminen 

Asunnon eri osat kuluvat eri tavoin. Esimerkiksi lattiat ja seinät voivat naarmuuntua ja kulua normaalissa käytössä, kun taas kodinkoneet ja muut laitteet voivat heikentyä ja menettää tehokkuuttaan ajan myötä. Jotkin asunnon materiaalit voivat olla herkempiä kulumiselle kuin toiset. Vuokra-asunnossa kuluminen on myös yleensä suuremmassa roolissa kuin omistusasunnossa, joten kestävämmät materiaalit, kuten kovempi lattia, ovat järkeviä asioita pitää mielessä remonttia suunnitellessa..

Vuokrasopimuksen merkitys

Vuokrasopimus on olennainen osa vuokrasuhdetta, ja se voi sisältää ehtoja, jotka liittyvät asunnon kulumiseen. Sopimuksessa kannattaa ottaa kantaa myös lemmikkeihin ja sisätiloissa tapahtuvaan tupakointiin, sillä ne vaikuttavat asunnon kulumiseen. Lemmikit kuluttavat erityisesti lattiaa ja saattavat jättää jälkiä oviin tai seiniin, kun taas tupakointi aiheuttaa hajuhaittaa ja saa pinnat kellastumaan. Asunnossa, jossa lemmikit tai tupakointi on sallittua, normaali kuluminen on yleensä suuremmassa roolissa.

Vuokrasopimuksessa on hyvä sopia myös seinälle kiinnitettävien asioiden osalta, mitä ja minne saa kiinnittää. On tärkeää, että sekä vuokranantaja että vuokralainen ymmärtävät sopimuksen ehdot ja noudattavat niitä. Jos vuokranantaja haluaa pitää kulumisen mahdollisimman vähäisenä, hän voi pohtia, haluaako hän vuokralaiseksi henkilön, jolla on lemmikkejä tai joka tupakoi.

Pysy ajantasalla!

Uutiskirjeen avulla pysyt ajan tasalla uusista kohteistamme ja ajankohtaisista aiheista.

✔ Tieto suoraan sähköpostiin
✔ Monipuolisesti sijoitusmahdollisuuksia
✔ Ajankohtaista tietoa ja markkinakatsauksia
✔Peru milloin haluat helposti

Olen Kiinnostunut